Majakan suunnittelu

Kun Suomi oli osa Ruotsia, Pohjanlahdella kuljettiin pääasiassa Ruotsin rannikolla kulkevaa väylää pitkin. Suomen siirtyessä Venäjän vallan alle vuonna 1809, Ruotsi asetti väylilleen niin korkeat maksut, että merenkulku vanhalla väylällä kävi kalliiksi. Merenkulku vieraan valtion ylläpitämillä väylillä ei myöskään miellyttänyt uutta emämaata Venäjää.

Tsaarin Venäjä halusi näyttää oman mahtinsa länteen. Ahvenanmaalle rakennettiin jo Eckerön posti- ja tullitaloa, ja Pohjanlahden uuden väylän merkittävimmäksi merimerkiksi haluttiin vastaavanlainen, vaikuttava rakennus. Majakkaa suunnittelemaan määrättiin luotsimajuri Gustaf Brodd, joka oli tutustunut Kronstadissa sijaitsevaan Tolbuhinin majakkaan.



Esikuvaansa pohjautuvan Isokarin majakan suunnitelmat valmistuivat vuonna 1830. Piirustukset tarkasti intendentinkonttorin johtaja C. L. Engel, joka teki piirustuksiin tiettävästi omia lisäyksiään, kuten sittemmin poistetun kreikkalaistyylisen päätykolmion oven yläpuolelle. Urakkahuutokaupan voitti kirkonrakentaja Pychlau 26 000 ruplan huudollaan.

Majakan rakentaminen

Rakennustyöt aloitettiin keväällä 1831. Rakennusmiehet olivat pääosin venäläisiä, sillä suomalaiset taisivat olla jälleenrakentamassa Turkua suurapalon (1827) jäljiltä. Majakan alaosa tehtiin kivestä, joka louhittiin paikan päältä. Yläosa taas muurattiin tiilestä, jotka poltettiin mantereella pääosin Lokalahden alueella. Tiilien jäänteitä on vielä nähtävissä saaren etelärannalla, jossa on ollut lossauspaikka. Niiden kuljettaminen on varmasti ollut melkoinen urakka sen aikaisilla aluksilla!



Majakan sisään tehtiin massiivinen puinen tukikehikko, joka kannattaa leveitä rappusia. Järeät puupalkit veistettiin kirveellä. Porrasaskelmien takareunoihin piti kovertaa kolot nauloille, jotta ne ylettyivät pureutumaan paksuun puuhun. Askelmia maan pinnalta ylös lyhtyhuoneeseen on lähes 200.

Majakan huipulle tuli 12-kulmainen lasi-ikkunainen lyhtyhuone. Valolaitteeksi asennettiin hamppuöljyä polttava yhdeksän lampun sarja. Majakan valo saatiin sytytettyä kuitenkin vasta vuonna 1838, jolloin tarvittavat väylän mittaus- ja merkintätyöt saatiin valmiiksi. Majakan valo sytytettiin ensimmäisen kerran 13.7.1838.

Majakka työpaikkana

Majakassa oli aluksi töissä kolme majakanhoitajaa, jotka työskentelivät majakkamestarin johdolla. Työtä tehtiin jatkuvaa vahtia pitäen. Majakkamestari oli merkittävin viranomaisvallan edustaja saarella. Koulutukseltaan majakkamestarit olivat merikapteeneita tai perämiehiä, ja heitä kutsuttiinkin ruotsinkielisellä nimellä fyrkapten.

Majakkamestarin tärkein tehtävä oli valvoa, että majakka rakennuksineen ja varusteineen pysyi kunnossa ja että sen valaistus oli ohjesäännön mukaista. Mestari valvoi, että majakanhoitajat huolsivat laitteet ja että majakka toimi auringontarkasti. Vahtivuorojen laatimisen lisäksi majakkamestarilla oli runsaasti kirjallisia töitä, kuten säätietojen kirjaaminen ja kalustokirjanpito. 1970-luvulle asti majakkamestarin tuli myös pitää kirjaa ulkomeren jäävyöhykkeestä.

Syksyllä majakan ikkunoihin asennettiin talveksi tuplaikkunat ja messinkilistat. Glyserolia käytettiin pakkasaikana huurteenestoon ja lintujen jälkien siistiminen vaati jatkuvaa työtä. Kaikki valolaitteiston messinkiosat tuli pitää kiiltävinä ja valkoiset maalipinnat pitää puhtaina ja maalata tarvittaessa.

Työvälineinä toimivat esimerkiksi linnunsulkaiset huiskut, joilla puhdistettiin linssejä – tarvittaessa ne pestiin spriillä. Keväisin linssit kiillotettiin espanjanliidulla jälkipuhdistuksineen. Vanha linssi oli niin suuri, että mies saattoi ryömiä linssin sisään lasipintaa puhdistaakseen. Näiden tehtävien lisäksi majakkahenkilökunta osallistui meripelastustehtäviin ja etsintöihin.

Uudistuksia, räjäytysuhka ja peruskorjaus

Vuonna 1889 majakan puinen lyhtyosa purettiin ja nykyinen raudasta tehty rakennettiin tilalle. Valolaite vaihdettiin petroolikäyttöiseksi, kristalliprismoista kootuksi linssistöksi. Majakan ulkoseinät maalattiin puna-valkoraitaisiksi.

Kun majakka täytti sata vuotta (1933), se peruskorjattiin. Ulkokuoren rappaus uusittiin ja väriksi vaihtui nyt mustavalkoinen. Valolaite vaihdettiin asetyleenikäyttöiseksi, jonka seurauksena majakan henkilökunta väheni kahteen.

Vuonna 1939 syttyi talvisota. Pelättiin, että majakka toimisi maamerkkinä pommikoneille ja opastaisi ne rannikkokaupunkeihin. Tästä syystä majakka aiottiin räjäyttää, mutta onneksi käsky peruttiin viime tingassa. Majakan sisäseinissä on tänäkin päivänä näkyvissä paikatut onkalot, joihin räjähdysaine oli jo ehditty sijoittaa.

Vuonna 1952 majakka sähköistettiin ja 1954 siihen vaihdettiin Marjaniemen majakasta poistettu, vuonna 1872 valmistettu linssistö. Aluksi virta saatiin omasta voima-asemasta, mutta vuonna 1995 Isokari liitettiin valtakunnan verkkoon. Kesällä 1986 majakka maalattiin jälleen puna-valkoraitaiseksi.

2010-luvun korjaus- ja perusparannustyöt liittyivät majakan yleiseen kunnossapitoon ja turvallisuuteen. Ulko-ovi huoltomaalattiin muutamaan kertaan ja majakan turvallisuutta parannettiin muun muassa kaiteita kunnostamalla sekä lisäämällä majakkaan hätäpoistumisvalaistus.



Kesällä 2020 majakka peruskorjattiin. Urakkaan kuului esimerkiksi julkisivun täydellinen saneeraaminen ja ikkunoiden, vesikaton, lyhtykojun ja vahtihuoneiden kunnostaminen. Majakka suursiivotaan kahdesti vuodessa ja tämän lisäksi portaikkoa puhdistetaan kesäisten kävijöiden jäljiltä viikoittain.

Majakka tänään

Isokarin majakka toimii tänäkin päivänä eteläisen Selkämeren näkyvimpänä merimerkkinä ja ohjaa liikennettä Selkämereltä muun muassa Uuteenkaupunkiin. Majakka toimii automaattisesti, eli sen valo syttyy ja sammuu hämäräkytkimen mukaan. Majakan valoteho on miljoona kandelaa ja valon kantomatka on 19 meripeninkulmaa (35 km).



Majakka on toiminnassa oleva merenkulun turvalaite, ja sen omistaa Suomen valtio. Valtionhallinnossa majakasta vastaa Väylävirasto. Majakka on lukittu, mutta sisälle torniin pääsee Väyläviraston kumppanin, Isossakarissa matkailupalveluita tuottavan yrityksen oppaiden johdolla.